Kahden vuoden ikäinen taapero ei ymmärrä itsesäätelystä vielä paljoa. Lapsella saattaa olla jo melkoinen sanavarasto ja hyvät motoriset taidot, mutta impulssien hallinta on aivan – noh – lapsen kengissä. Osa 2-vuotiaista saattaa kyetä hyvin levänneenä ja ruokittuna hiukan odottamaan vuoroaan pelissä, mutta tämän ikäinen lapsi kaipaa paljon aikuisen apua itsesäätelytaidoissa. Sääntöjen ja ohjeiden noudattaminen itsenäisesti on tässä iässä haasteellista.

Esimerkki: Kahden vuoden ikäinen lapsi saattaa saada hepulit nukkumaanmenon lähestyessä, koska hän ei pysty ilmaisemaan tai ymmärtämään tarpeitaan. Tässä kohtaa lempeä ohjaus, johdonmukaiset rutiinit ja tilanteen sanoittaminen saattavat auttaa tunteiden käsittelyssä, mutta ei pidä odottaa ihmeitä!

Muun muassa tämän takia yksin nukkuva lapsi on hyvä pitää pinnasängyssä niin pitkään kuin vain mahdollista – on liikaa odotettu, että lapsi osaisi pysytellä sovitusti omassa sängyssä ja tässä epäonnistuminen luo turhaa kitkaa vanhemman ja lapsen välille. Pinnasängyn käyttöikää voi yrittää pidentää käännetyllä unipussilla ja pohjan laskemisella.

Joillekin lapsille taas sopii lattiasänky aivan pienestä pitäen, eli pinnasänkyä ei välttämättä käytetä missään vaiheessa. Tämä vaatii huomattavia panostuksia huoneen ja koko kodin turvallisuuteen, mutta tietyllä temperamentilla varustettu lapsi saattaa nukkua paremmin, kun tietää, että sängystä lähteminen on koko ajan vaihtoehto. On kuitenkin huomionarvoista, että jopa vannoutuneet Montessori-menetelmän noudattajat eivät yleensä saa lattiasänkyä toimimaan alle 2,5–3-vuotiaalla, sillä näin pienellä ei yksinkertaisesti ole sellaista impulssikontrollia, joka sallisi sängyssä pysymisen nukkumaanmenoaikaan ja öisin.

Tähän väliin mahtuu paljon eri koulukuntia ja ajatuksia nukahtamisen ja nukkumisen järjestämiseksi, mutta turvallisuus tietenkin aina ennen kaikkea! Paljon on kiinni paitsi koko perheen toiveista, mutta myös lapsen ja vanhemman temperamentista, heidän välisestä suhteesta ja sen hetkisestä elämäntilanteesta.