Yogasleep Dreamcenter kohinalaite yövalolla

(22 tuotearviota)

Yogasleep Kohinalaite yövalolla: Dreamcenter kaikenikäisille

 

Tämä kohinalaite on aivan ihana myös aikuisille. Tämä on nimensä mukaisesti todellinen Dreamcenter. Dreamcenter whitenoise laitteessa on valittavana 24 eri ääntä ja lisäksi siinä on myös yövalo.

 

Voi valita tavallisen white noisen, matalamman brown noisen ta vaikkapa ukkosen äänen. Dreamcenterissä on myös valittavana kahdeksan eri musiikkia (yksi sopii aivan ihanasti esim meditointiin).

 

Esittelyvideon löydät täältä.

 

Hyvä ja toimiva laite. Koululainen omi sen kun kuulemma musiikki rentouttaa niin hyvin. Tilasin itselleni laitteen juuri musiikin takia, mutta ääniä onkin tosi paljon ja hyviä. Valon oli tarkoitus valaista imettäessä. Näin varmasti tekeekin kunhan saisin suosiolla laitteen takaisin koululaisen huoneesta 😀 PItää varmaan tilata toinen tähän talouteen.

 

Ihana laite! Pieni nukkuu paremmin kohinan avulla ja toki olen myös itse tykästynyt tähän niin paljon, että pakko tilata itselle oma (varmaan esim tulevien yövuorojen jälkeen lapsiperheessä täydellinen apu nukkumiseen kotona). Mielestäni kohinan saa sekä todella pienelle että todella kovalle. Plussaa myös, että esim yövalon saa pois päältä, koska meillä se vaan luultavasti häiritsisi.

 

Ihan paras laite! Auttaa nukahtamaan ja plokkaa kyllä kaikki äänet! Arjen pelastus <3

Varastossa (voidaan jälkitoimittaa)

Ilmainen toimitus yli 80€ tilauksille!

53.90

53.90

Varastossa (voidaan jälkitoimittaa)

Kuvaus

Tykkäätkö itse pitää yövaloa vai onko yövalo lapsellesi turvaa tuomaan? Voit valita useista väreistä ja säätää värin intensiteettiä. Dreamcenter on pieni ja huomaamaton, mutta samalla siron kaunis. Se sopii helposti sisustukseen. Käyttönäppäimet ovat selkeät. Kohinalaitehan ei ole vain yöunien juttu; voit halutessasi pitää Dreamcenteriä vaikka toimistolla, jos tykkäät töitä tehdessä kuunnella metsän ääniä tai puron solinaa. ?

 

Dreamcenterissä on laaja voluuminsäätö (25 asteinen). Tämä laite kohisee koko yön, mutta voit halutessasi valita myös ajastimen 45min, 90 min tai 8 h. Yogasleepillä on yli 50 vuoden kokemus whitenoise laitteiden tekemisestä koteihin, vauvoille ja myös ”ammattikäyttöön”. Taattua laatua siis.

 

  • BLOKKAA TEHOKKAASTI ÄÄNEN:
  • 24 ERI ÄÄNTÄ & AJASTIN: Dreamcenterin äänivalikoimassa on 9 erilaista kohinaääntä, 8 ”unilaulua” ja 7 luonnon ääntä.
  • VÄRIÄ VAIHTAVA YÖVALO: Dreamcenterissä on laitteen päällä ”rengasmainen” valo joka vaihtaa väriä niin haluttaessa. Valitse lämpimästä sävystä tai kirkkaammasta. Voit säätää väriä ja sen voimakkuutta (intensiteettiä) ja luoda juuri teille sopivan valomaailman.
  • AJASTIN: Kohisee läpi yön, mutta voit myös valita ajastimen 45min, 90 min tai 8 h tuntia. Osa meistä tykkää herätä siten, että kohina menee taustalta pois (vauvat eritoten).
  • AUX PIUHALLE PAIKKA: voit kuunnella kohinaa/ääniä halutessasi kuulokkeilla (AUX PIUHA) jos kumppanisi ei tykkää äänistä.
  • USB PIUHA TULEE MUKANA. Dreamcenterin mukana tulee C-usb kaapeli. Dreamcenterissä ei ole akkua, vaan se toimii verkkovirralla. Muuntaja ei kuulu pakkaukseen (eli ns laturin pää). Perus esim puhelimen laturipää toimii. Testattu omassa kotitestaamossa.

 

Dreamcenter kohinalaite yövalolla aikuisille ja lapsille

Lisätiedot

Paino 0.6 kg (kilogramma)
Mitat 17 × 17 × 17 cm (senttimetri)

22 arviota tuotteelle Yogasleep Dreamcenter kohinalaite yövalolla

  1. Erja (varmistettu kirjoittaja)

    Joka euron arvoinen. Ihana yövalo ja monipuoliset äänet mistä valita mieluinen. Juuri sopiva whitenoise vauvalle ja ihania jooga ääniä itselle rentoutumishetkiin. Vahva suositus! Tämän laitteen avulla, voin väittää että meillä nukutaan hyvin ☺️

  2. Jutta (varmistettu kirjoittaja)

    Ihana laite! Valittavissa monta eri “kohina ääntä” jotka blokkaa ylimääräisiä ääniä makuuhuoneesta sekä valo jonka itse säädin lämpimän keltaiseksi, on juuri sopiva yösyötöille! Suosittelen! Iso plussa ❤️

  3. Katja Kirves (varmistettu kirjoittaja)

    Erinomainen laite! Laite on juuri sopivan pienen kokoinen, tyylikäs ja monipuolinen. Ääni-, väri- ja volyymisäädöt ovat todella laajat – jokaiseen käyttötarkoitukseen löytyy varmasti oikea säätö. Itselle tärkeää oli löytää laite, jossa olisi punertava yövalo, pink noise ja laite toimisi verkkovirralla. Akuttomuus oli minulle tärkeää, koska akuille ei tee hyvää olla jatkuvalla syötöllä laturissa kiinni. Hintakin on mielestäni kohtuullinen.

  4. Tiia (varmistettu kirjoittaja)

    Muuten erittäin hyvä mutta mielestäni hiljaisimmillaankin todella kova ääninen. Yöksi laitan aina esim. pyyhkeen se päälle jotta on hiljaisempi. Nätti ja laajat valikoimat äänille.

  5. Annavera (varmistettu kirjoittaja)

    Erinomainen laite kaikin tavoin! Monipuolinen äänivalikoima erilaisista kohinoista luontoääniin. Miellyttävä valo, jonka sävyn voi valita. Näppärän kokoinen, lähtee helposti reissuun mukaan.

  6. Taija Santala (varmistettu kirjoittaja)

    Ihanan monipuoliset vaihtoehdot ääni- ja valosäädöissä. Valon kirkkaus juuri sopiva yösyötöillä, näkee riittävästi muttei kuitenkaan häiritse. Minulle tärkeää oli, että kohinan saa päälle myös ilman ajastinta.

  7. Sini (varmistettu kirjoittaja)

    Monipuolinen, miellyttävät äänet. Ei pelkoa pattereiden loppumisesta kriittisellä hetkellä, koska toimii verkkovirralla. Saa halutessaan ajastettua.

  8. Sami (varmistettu kirjoittaja)

    Erinomainen laite…! Hyvä ja syvä kohina

  9. Mari Randmaa (varmistettu kirjoittaja)

    Ihana kohinalaite, todella paljon äänivaihtoehtoja, tosin käytetään vain yhtä ja säädetään vain äänen voimakkuutta. Äänen laatu on huomattavasti paljon parempi kun meidän edellisessä pienemmässä matkaversiossa. Ja se on niin nätin näköinen vielä!

  10. Mari Randmaa (varmistettu kirjoittaja)

    Ihana kohinalaite, paljon erilaisia äänivaihtoehtoja, tosin käytetään vain yhtä ja säädetään vain äänen voimakkuutta. Äänen laatu on huomattavasti paljon parempi kun meidän edellisessä pienemmässä matkaversiossa. Ja se on niin nätin näköinen vielä!

  11. Tiina (varmistettu kirjoittaja)

    Hyvä ja toimiva laite. Koululainen omi sen kun kuulemma musiikki rentouttaa niin hyvin. Tilasin itselleni laitteen juuri musiikin takia, mutta ääniä onkin tosi paljon ja hyviä. Valon oli tarkoitus valaista imettäessä. Näin varmasti tekeekin kunhan saisin suosiolla laitteen takaisin koululaisen huoneesta 😀 PItää varmaan tilata toinen tähän talouteen.

  12. Sini (varmistettu kirjoittaja)

    Ihana laite! Pieni nukkuu paremmin kohinan avulla ja toki olen myös itse tykästynyt tähän niin paljon, että pakko tilata itselle oma (varmaan esim tulevien yövuorojen jälkeen lapsiperheessä täydellinen apu nukkumiseen kotona). Mielestäni kohinan saa sekä todella pienelle että todella kovalle. Plussaa myös, että esim yövalon saa pois päältä, koska meillä se vaan luultavasti häiritsisi.

  13. Noora Långström (varmistettu kirjoittaja)

    Monipuolinen kohinalaite. Tykkään, että valittavana on myös tuutulauluja niin laitan iltatoimien ajaksi taustalle soimaan. Säädettävä valo on myös sopivan hämyinen ilta/yö syötöillä.

  14. Katri Turkkinen (varmistettu kirjoittaja)

    Tykkään kovasti, meille alkuun yövalosta on ollut paljon apua.

  15. Mallu Saarenpää (varmistettu kirjoittaja)

    Erittäin hyvä laite! Blokkaa seinän takaa kuuluvat äänet, joten vauva nukkuu rauhassa 😍

    • Avatar photo

      Teija

      Kiitos palautteesta. Tämä on meidän suosituin kohina -ihana syvä ääni ja blokkaa tosiaan häiriöäänet hyvin 😍

  16. susanna_lehtiniemi (varmistettu kirjoittaja)

    Tykkään kovasti. Meillä pidetään tätä samalla yövalona. Blokkaa häiriöäänet hyvin!

  17. Riikka (varmistettu kirjoittaja)

    Erittäin hyvä laite! 🤩

  18. Emma (varmistettu kirjoittaja)

    Tosi hyvä laite. Paljon säätömahdollisuuksia ja peittää alakerran ääniä alleen juuri sopivasti. Yövalokaan ei ole liian kirkas.

  19. Janina Riekkola (varmistettu kirjoittaja)

    Ihan paras laite! Auttaa nukahtamaan ja plokkaa kyllä kaikki äänet! Arjen pelastus <3

  20. Riikka Keskinen (varmistettu kirjoittaja)

    Tuli erittäin tarpeeseen, kun iPad ollut ”jumissa” muulta käytöltä vauvan kohinalaitteena. Tämä laite on monipuolinen, paljon äänien valinnanvaraa ja valo sopivan himmeä. Plussaa olisi vielä jos mukana tulisi muuntaja pistorasiaan.

  21. Hansu (varmistettu kirjoittaja)

    Loistava laite! Sekä äiti että vauva nukkuu nyt paremmin. Kiitos!

    • Avatar photo

      Teija

      Jep😍 Dreamcenter on ihan paras!

  22. Anne

    Hyvä laite, paljon erilaisia ääniä. Valoa saa säädettyä eri väriseksi. Tosin valon kirkkauden säätöä samalla sävyllä kaipaisin. Laadukas kokonaisuus.

Lisää arvio

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

×
×

Ostoskori