Uneksijan palvelut



Uniohjaamo Uneksijan missiona on auttaa perheitä nukkumaan ja voimaan paremmin. Uni on yksi hyvinvoinnin tärkeimmistä elementeistä – siihen Uneksija on nimensä mukaisesti perehtynyt.


Haasteenne ei tarvitse olla suuren suuri, jotta siihen voi hakea apua. Neuvommekin aina perheitä yrittämään olla vertailematta tilannettaan muihin. Joku toinen pärjää vähemmillä unilla ja toiselle se määrä taas ei riitä ollenkaan. Olemme niin erilaisia.


Jos teistä siis tuntuu, että väsymys painaa ja toivoisitte tilanteeseenne muutosta, Uneksija on täällä teitä varten.  Perhe voi hakea uniapua myös ennakoiden: jotta väsymys ei koskaan pääsisi valtaamaan mieltä. Esimerkiksi juuri Vastasyntyneen uniohjaus onkin monesti tätä varten. Toisinaan meiltä otetaan unipuhelukin ennakoiden ”Arvelen, että päiväunisiirtymä on tulossa pian, haluaisin siihen ohjeet”.

Uneksijan kanssa ei tarvitse koskaan ujostella. Olkaa rohkeasti yhteydessä ja kertokaa tilanteestanne ja toiveistanne. Mietitään sitten yhdessä mikä on ”mahdollista” ja mikä palvelu olisi juuri teille siinä hetkessä paras.


Uneksijan palveluihin kuuluu isommat vauvojen ja lasten uniohjaukset. Lasten kanssa uniohjausta tehdään vastasyntyneestä 5-v syntymäpäivään saakka.


Lasten unen osalta Uneksija on sertifioitu Baby Sleep Consultant uniohjaaja. Uneksija on auttanut jo yli 10 000 perhettä nukkumaan paremmin ja uniohjaus onkin ydinosaamistamme. 


Uneksijan tiimiläiset tarjoavat vauvahierontaa ja imetysohjausta ympäri Suomen. Tiimiläisten tiedot löydät täältä.


Joskus aikuisen unetkin menevät solmuun. Itseasiassa Suomessa on paljon unettomia aikuisia. Uneksija voi auttaa myös sinua äiti/isä nukkumaan paremmin. Autan toki myös mummoja ja vaareja – ihan kaikkia unettomia aikuisia. Syitä aikuisten unettomuuteen on monenlaisia. Yksi aika tyypillinen tilanne on se, että pikkulapsiaikana ollut heräily/valvominen jää päälle, vaikka lapsi jo nukkuukin hyvin. Monesti kyseessä on silloin väsymys, jossa keho on niin ylivireystilassa, että nukkuminen ei meinaa onnistua. Opit aikuisen uniohjaukseen Uneksija on saanut Elossa uniohjaajakoulutuksesta.


Mikäli et ole varma mikä palvelu olisi teille sopivin, ota meihin yhteyttä info@uneksija.fi niin mietitään yhdessä. <3

Sopimusehdot löydät täältä.